Schulers Books Online

books - games - software - wallpaper - everything

Bride.Ru

Books Menu

Home
Author Catalog
Title Catalog
Sectioned Catalog

 

- The Kalevala - 1/116 -


Kalevala 1849

Kalevalan ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1835. Teos syntyi Elias Lönnrotin (1802- 1884) työn tuloksena ja koostui hänen keräämistään kansanrunoista.

Kalevala merkitsi käännettä suomenkieliselle kulttuurille ja herätti huomiota myös ulkomailla. Se synnytti suomalaisten keskuudessa itseluottamusta oman kielen ja kulttuurin mahdollisuuksiin. Kalevalaa ruvettiin kutsumaan suomalaisten kansalliseepokseksi.

Lönnrot ystävineen jatkoi edelleen kansanrunojen keräämistä. Uutta aineistoa kertyi runsaasti. Sen pohjalta Lönnrot julkaisi Kalevalan toisen, laajemman version vuonna 1849. Eepoksessa oli nyt 50 runoa (22 000 säettä) ja se oli juonenkulultaan yhtenäisempi kuin vanha Kalevala.

Vuoden 1849 Kalevala on se, jota siitä lähtien on Suomessa luettu ja johon myös useimmat käännökset pohjautuvat.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, jonka perustajiin Lönnrotkin kuuluu, julkaisi sekä vuoden 1835 että 1849 Kalevalan.

Oheinen teksti perustuu SKS:n julkaiseman 1849 Kalevalan 28. painokseen. Sen on Anssi Toivon tekstistä muotoillut ja tarkastanut Johanna Kurela.

Kommentit ja korjaukset: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura Sirkka-Liisa Mettomaki Sirkka-Liisa.Mettomaki@finlit.fi

Ensimmäinen runo

Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi lähteäni laulamahan, saa'ani sanelemahan, sukuvirttä suoltamahan, lajivirttä laulamahan. Sanat suussani sulavat, puhe'et putoelevat, kielelleni kerkiävät, hampahilleni hajoovat. Veli kulta, veikkoseni, kaunis kasvinkumppalini! Lähe nyt kanssa laulamahan, saa kera sanelemahan yhtehen yhyttyämme, kahta'alta käytyämme! Harvoin yhtehen yhymme, saamme toinen toisihimme näillä raukoilla rajoilla, poloisilla Pohjan mailla. Lyökämme käsi kätehen, sormet sormien lomahan, lauloaksemme hyviä, parahia pannaksemme, kuulla noien kultaisien, tietä mielitehtoisien, nuorisossa nousevassa, kansassa kasuavassa: noita saamia sanoja, virsiä virittämiä vyöltä vanhan Väinämöisen, alta ahjon Ilmarisen, päästä kalvan Kaukomielen, Joukahaisen jousen tiestä, Pohjan peltojen periltä, Kalevalan kankahilta. Niit' ennen isoni lauloi kirvesvartta vuollessansa; niitä äitini opetti väätessänsä värttinätä, minun lasna lattialla eessä polven pyöriessä, maitopartana pahaisna, piimäsuuna pikkaraisna. Sampo ei puuttunut sanoja eikä Louhi luottehia: vanheni sanoihin sampo, katoi Louhi luottehisin, virsihin Vipunen kuoli, Lemminkäinen leikkilöihin. Viel' on muitaki sanoja, ongelmoita oppimia: tieohesta tempomia, kanervoista katkomia, risukoista riipomia, vesoista vetelemiä, päästä heinän hieromia, raitiolta ratkomia, paimenessa käyessäni, lasna karjanlaitumilla, metisillä mättähillä, kultaisilla kunnahilla, mustan Muurikin jälessä, Kimmon kirjavan keralla. Vilu mulle virttä virkkoi, sae saatteli runoja. Virttä toista tuulet toivat, meren aaltoset ajoivat. Linnut liitteli sanoja, puien latvat lausehia. Ne minä kerälle käärin, sovittelin sommelolle. Kerän pistin kelkkahani, sommelon rekoseheni; ve'in kelkalla kotihin, rekosella riihen luoksi; panin aitan parven päähän vaskisehen vakkasehen. Viikon on virteni vilussa, kauan kaihossa sijaisnut. Veänkö vilusta virret, lapan laulut pakkasesta, tuon tupahan vakkaseni, rasian rahin nenähän, alle kuulun kurkihirren, alle kaunihin katoksen, aukaisen sanaisen arkun, virsilippahan viritän, kerittelen pään kerältä, suorin solmun sommelolta? Niin laulan hyvänki virren, kaunihinki kalkuttelen ruoalta rukihiselta, oluelta ohraiselta. Kun ei tuotane olutta, tarittane taarivettä, laulan suulta laihemmalta, vetoselta vierettelen tämän iltamme iloksi, päivän kuulun kunniaksi, vaiko huomenen huviksi, uuen aamun alkeheksi.

Noin kuulin saneltavaksi, tiesin virttä tehtäväksi: yksin meillä yöt tulevat, yksin päivät valkeavat; yksin syntyi Väinämöinen, ilmestyi ikirunoja kapehesta kantajasta, Ilmattaresta emosta. Olipa impi, ilman tyttö, kave luonnotar korea. Piti viikoista pyhyyttä, iän kaiken impeyttä ilman pitkillä pihoilla, tasaisilla tanterilla. Ikävystyi aikojansa, ouostui elämätänsä, aina yksin ollessansa, impenä eläessänsä ilman pitkillä pihoilla, avaroilla autioilla. Jop' on astuiksen alemma, laskeusi lainehille, meren selvälle selälle, ulapalle aukealle. Tuli suuri tuulen puuska, iästä vihainen ilma; meren kuohuille kohotti, lainehille laikahutti. Tuuli neittä tuuitteli, aalto impeä ajeli ympäri selän sinisen, lakkipäien lainehien: tuuli tuuli kohtuiseksi, meri paksuksi panevi. Kantoi kohtua kovoa, vatsantäyttä vaikeata vuotta seitsemän satoa, yheksän yrön ikeä; eikä synny syntyminen, luovu luomatoin sikiö. Vieri impi veen emona. Uipi iät, uipi lännet, uipi luotehet, etelät, uipi kaikki ilman rannat tuskissa tulisen synnyn, vatsanvaivoissa kovissa; eikä synny syntyminen, luovu luomatoin sikiö. Itkeä hyryttelevi; sanan virkkoi, noin nimesi: "Voi poloinen, päiviäni, lapsi kurja, kulkuani! Jo olen joutunut johonki: iäkseni ilman alle, tuulen tuuiteltavaksi, aaltojen ajeltavaksi näillä väljillä vesillä, lake'illa lainehilla!


The Kalevala - 1/116

    Next Page

  1    2    3    4    5    6   10   20   30   40   50   60   70   80   90  100  110  116 

Schulers Books Home



    Related Links:

 Games Menu

Home
Balls
Battleship
Buzzy
Dice Poker
Memory
Mine
Peg
Poker
Tetris
Tic Tac Toe

Google
 
Web schulers.com
 

Schulers Books Online

books - games - software - wallpaper - everything