Schulers Books Online

books - games - software - wallpaper - everything

Bride.Ru

Books Menu

Home
Author Catalog
Title Catalog
Sectioned Catalog

 

- The Kalevala - 10/116 -


"Elkätte, emot poloiset, sinä ilmoisna ikänä tuuitelko tyttäriä, lapsianne liekutelko vastoin mieltä miehelähän, niinkuin mie, emo poloinen, tuuittelin tyttöjäni, kasvatin kanasiani!" Emo itki, kyynel vieri: vieri vetrehet vetensä sinisistä silmistänsä poloisille poskillensa. Vieri kyynel, vieri toinen: vieri vetrehet vetensä poloisilta poskipäiltä ripe'ille rinnoillensa. Vieri kyynel, vieri toinen: vieri vetrehet vetensä ripe'iltä rinnoiltansa hienoisille helmoillensa. Vieri kyynel, vieri toinen: vieri vetrehet vetensä hienoisilta helmoiltansa punasuille sukkasille. Vieri kyynel, vieri toinen: vieri vetrehet vetensä punasuilta sukkasilta kultakengän kautosille. Vieri kyynel, vieri toinen: vieri vetrehet vetensä kultakengän kautosilta maahan alle jalkojensa; vieri maahan maan hyväksi, vetehen ve'en hyväksi. Ve'et maahan tultuansa alkoivat jokena juosta: kasvoipa jokea kolme itkemistänsä vesistä, läpi päänsä lähtemistä, alta kulman kulkemista. Kasvoipa joka jokehen kolme koskea tulista, joka kosken kuohumalle kolme luotoa kohosi, joka luo'on partahalle kunnas kultainen yleni; kunki kunnahan kukulle kasvoi kolme koivahaista, kunki koivun latvasehen kolme kullaista käkeä. Sai käköset kukkumahan. Yksi kukkui: "lemmen, lemmen!" Toinen kukkui: "sulhon, sulhon!" Kolmas kukkui: "auvon, auvon!" Kuka kukkui: "lemmen, lemmen!" Sep' on kukkui kuuta kolme lemmettömälle tytölle, meressä makoavalle. Kuka kukkui: "sulhon, sulhon!" Sep' on kukkui kuusi kuuta sulholle sulottomalle, ikävissä istuvalle. Kuka kukkui: "auvon, auvon!" Se kukkui ikänsä kaiken auvottomalle emolle, iän päivät itkevälle. Niin emo sanoiksi virkki kuunnellessansa käkeä: "Elköhön emo poloinen kauan kuunnelko käkeä! Kun käki kukahtelevi, niin syän sykähtelevi, itku silmähän tulevi, ve'et poskille valuvi, hereämmät herne-aarta, paksummat pavun jyveä: kyynärän ikä kuluvi, vaaksan varsi vanhenevi, koko ruumis runnahtavi kuultua kevätkäkösen."

Viides runo

Jo oli sanoma saatu, viety viesti tuonnemmaksi neien nuoren nukkumasta, kaunihin katoamasta. Vaka vanha Väinämöinen, tuo tuosta pahoin pahastui: itki illat, itki aamut, yöhyet enemmin itki, kun oli kaunis kaatununna, neitonen nukahtanunna, mennyt lietohon merehen, alle aaltojen syvien. Astui huollen, huokaellen, syämellä synkeällä rannalle meren sinisen. Sanan virkkoi, noin nimesi: "Sano nyt, Untamo, unesi, maku'usi, maan venyjä: missä Ahtola asuvi, neiot Vellamon venyvi?" Sanoipa Untamo unensa, maku'unsa maan venyjä: "Tuolla Ahtola asuvi, neiot Vellamon venyvi. Nenässä utuisen niemen, päässä saaren terhenisen alla aaltojen syvien, päällä mustien mutien. "Siellä Ahtola asuvi, neiot Vellamon venyvi pikkuisessa pirttisessä, kamarissa kaitaisessa, kiven kirjavan kylessä, paaen paksun kainalossa." Siitä vanha Väinämöinen vetihe venesijoille. Silmeävi siimojansa, katselevi onkiansa; otti ongen taskuhunsa, väkärauan väskyhynsä. Soutoa melastelevi, päähän saaren saauttavi, nenähän utuisen niemen, päähän saaren terhenisen. Siin' oli ongella olija, aina siimalla asuja, käeksellä kääntelijä. Laski launihin merelle, ongitteli, orhitteli: vapa vaskinen vapisi, hope'inen siima siukui, nuora kultainen kulisi. Jo päivänä muutamana, huomenna moniahana kala otti onkehensa, taimen takrarautahansa. Sen veti venosehensa, talui talkapohjahansa. Katselevi, kääntelevi. Sanan virkkoi, noin nimesi: "Onp' on tuo kala kalanen, kun en tuota tunnekana! Sileähk' on siikaseksi, kuleahka kuujaseksi, haleahka haukiseksi, evätöin emäkalaksi; ihala imehnoksiki, päärivatoin neitoseksi, vyötöin veen on tyttöseksi, korvitoin kotikanaksi: luopuisin meriloheksi, syvän aallon ahveneksi." Vyöll' on veitsi Väinämöisen, pää hopea huotrasessa. Veti veitsen viereltänsä, huotrastansa pää hopean kalan palstoin pannaksensa, lohen leikkaellaksensa aamuisiksi atrioiksi, murkinaisiksi muruiksi, lohisiksi lounahiksi, iltaruoiksi isoiksi. Alkoi lohta leikkaella, veitsen viilteä kaloa: lohi loimahti merehen, kala kirjo kimmeltihe pohjasta punaisen purren, venehestä Väinämöisen. Äsken päätänsä ylenti, oikeata olkapäätä vihurilla viiennellä, kupahalla kuuennella; nosti kättä oikeata, näytti jalkoa vasenta seitsemännellä selällä, yheksännen aallon päällä. Sieltä tuon sanoiksi virkki, itse lausui ja pakisi: "Oi sie vanha Väinämöinen! En ollut minä tuleva lohi leikkaellaksesi, kala palstoin pannaksesi, aamuisiksi atrioiksi, murkinaisiksi muruiksi, lohisiksi lounahiksi, iltaruoiksi isoiksi." Sanoi vanha Väinämöinen: "Miksi sie olit tuleva?" "Olinpa minä tuleva kainaloiseksi kanaksi, ikuiseksi istujaksi, polviseksi puolisoksi, sijasi levittäjäksi, päänalaisen laskijaksi,


The Kalevala - 10/116

Previous Page     Next Page

  1    5    6    7    8    9   10   11   12   13   14   15   20   30   40   50   60   70   80   90  100  110  116 

Schulers Books Home



    Related Links:

 Games Menu

Home
Balls
Battleship
Buzzy
Dice Poker
Memory
Mine
Peg
Poker
Tetris
Tic Tac Toe

Google
 
Web schulers.com
 

Schulers Books Online

books - games - software - wallpaper - everything