Schulers Books Online

books - games - software - wallpaper - everything

Bride.Ru

Books Menu

Home
Author Catalog
Title Catalog
Sectioned Catalog

 

- The Kalevala - 100/116 -


punapurren laitimelta keskelle meren sinisen: siinä sai muruiksi sampo, kirjokansi kappaleiksi. Niin meni muruja noita, sammon suuria paloja alle vienojen vesien, päälle mustien murien; ne jäivät ve'en varaksi, ahtolaisten aartehiksi. Siitäp' ei sinä ikänä, kuuna kullan valkeana vesi puuttune varoja, ve'en Ahto aartehia. Jäipä toisia muruja, pienempäisiä paloja selälle meren sinisen, meren laajan lainehille, tuulen tuuiteltavaksi, aaltojen ajeltavaksi. Niitä tuuli tuuitteli, meren läikkä läikytteli selällä meren sinisen, meren laajan lainehilla. Tuuli maalle työnnytteli, aalto rannallen ajeli. Vaka vanha Väinämöinen näki tyrskyn työntelevän, hyrskyn maalle hylkeävän, aallon rannallen ajavan noita sampuen muruja, kirjokannen kappaleita. Hän tuosta toki ihastui. Sanan virkkoi, noin nimesi: "Tuost' on siemenen sikiö, alku onnen ainiaisen, tuosta kyntö, tuosta kylvö, tuosta kasvu kaikenlainen! Tuosta kuu kumottamahan, onnen päivä paistamahan Suomen suurille tiloille, Suomen maille mairehille!" Louhi, Pohjolan emäntä, sanan virkkoi, noin nimesi: "Vielä mä tuohon mutkan muistan, mutkan muistan, keinon keksin kynnöllesi, kylvöllesi, karjoillesi, kasvuillesi, kuillesi kumottaville, päivillesi paistaville: tungen kuuhuen kivehen, päivän kätken kalliohon; annan pakkasen palella, vilun ilman viivytellä kyntöjäsi, kylvöjäsi, elojasi, toukojasi; saatan rautaisen rakehen, teräksisen tellittelen halmehillesi hyville, parahille pelloillesi. Nostan karhun kankahalta, harvahampahan havuilta ruuniasi ruhtomahan, tammojasi tappamahan, karjojasi kaatamahan, lehmiä levittämähän. Kansan tauilla tapatan, surmoan sukusi kaiken, ettei kuulla kuun ikänä maailmassa mainittavan." Silloin vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki: "Ei minua laula lappi eikä tunge turjalainen! Jumalall' on ilman viitta, Luojalla avaimet onnen, ei katehen kainalossa, vihansuovan sormen päässä. "Kun ma luome Luojahani, turvoan Jumalahani, saa se toukat touoistani, viholliset viljastani, tonkimasta toukojani, kasvujani kaatamasta, orahia ottamasta, viljoa vihoamasta. "Sinä, Pohjolan emäntä, tunge turmiot kivehen, pahat paina kalliohon, vaivat vuorehen valitse, elä kuuta kulloinkana, aurinkoa milloinkana! "Anna pakkasen palella, vilun ilman viivytellä omia orahiasi, kylvämiäsi jyviä! Sa'a rauaista raetta, teräksistä telkyttele oman auran kääntämille, Pohjan peltojen perille! "Nosta karhu kankahalta, viiasta vihainen kissa, korvesta koverakoura, havun alta harvahammas Pohjolan kujan perille, Pohjan karjan käytäville!" Siitä Pohjolan emäntä sanan virkkoi, noin nimesi: "Jo minulta valta vaipui, jo aleni arvioni: eloni meni merehen, sampo särkyi lainehisin!" Läksi itkien kotihin, polotellen pohjosehen. Ei saanut sanottavata koko sammosta kotihin; veipä kuitenki vähäisen sormella nimettömällä: kantoi kannen Pohjolahan, sai rivan Sariolahan. Siit' on polo Pohjolassa, elo leivätöin Lapissa. Vaka vanha Väinämöinen itse maalle mentyänsä löyti sampuen muruja, kirjokannen kappaleita rannalta merelliseltä, hienoiselta hietiköltä. Saattoi sampuen muruset, kirjokannen kappalehet nenähän utuisen niemen, päähän saaren terhenisen, kasvamahan, karttumahan, saamahan, satoamahan olu'iksi ohraisiksi, leiviksi rukihisiksi. Siinä vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki: "Anna, Luoja, suo, Jumala, anna onni ollaksemme, hyvin ain' eleäksemme, kunnialla kuollaksemme suloisessa Suomenmaassa, kaunihissa Karjalassa! "Varjele, vakainen Luoja, kaitse, kaunoinen Jumala, miesten mielijuohtehista, akkojen ajatuksista! Kaa'a maalliset katehet, ve'elliset velhot voita! "Ole puolla poikiesi, aina lastesi apuna, aina yöllisnä tukena, päivällisnä vartijana, vihoin päivän paistamatta, vihoin kuun kumottamatta, vihoin tuulen tuulematta, vihoin saamatta satehen, pakkasen palelematta, kovan ilman koskematta! "Aita rautainen rakenna, kivilinna liitättele ympäri minun eloni, kahen puolen kansoani, maasta saaen taivosehen, taivosesta maahan asti, asukseni, ainokseni, tuekseni, turvakseni, jottei liika liioin söisi, vastus viljalta vitaisi sinä ilmoisna ikänä, kuuna kullan valkeana!"

Neljäsviidettä runo

Vaka vanha Väinämöinen arvelevi aivossansa: "Nytpä soitanto sopisi, ilon teentä kelpoaisi näillä uusilla oloilla, kaunihilla kartanoilla! Vaan on kantele kaonnut, iloni iäti mennyt kalaisehen kartanohon, lohisehen louhikkohon, meren hauan haltijoille, Vellamon ikiväelle. Eikä tuota tuonekana, Ahto antane takaisin. "Oi on seppo Ilmarinen! Taoit ennen, taoit eilen, taopa tänäki päänä! Tao rautainen harava, haravahan piit tiheät, piit tiheät, varsi pitkä, jolla lainehet haroan, laposille aallot lasken,


The Kalevala - 100/116

Previous Page     Next Page

  1   10   20   30   40   50   60   70   80   90   95   96   97   98   99  100  101  102  103  104  105  110  116 

Schulers Books Home



    Related Links:

 Games Menu

Home
Balls
Battleship
Buzzy
Dice Poker
Memory
Mine
Peg
Poker
Tetris
Tic Tac Toe

Google
 
Web schulers.com
 

Schulers Books Online

books - games - software - wallpaper - everything