Schulers Books Online

books - games - software - wallpaper - everything

Bride.Ru

Books Menu

Home
Author Catalog
Title Catalog
Sectioned Catalog

 

- The Kalevala - 110/116 -


nostin tuonne laaitahan vanhan Väinön valkamahan. Pohetahan, potketahan, ve'etähän, vennätähän. Saa'ahan kaloja kyllin: ihveniä, ahvenia, tuimenia, taimenia, lahnoja, lohikaloja, kaikkia ve'en kaloja; ei saa'a kaloa tuota, kuta vasten nuotta tehty, lankapaula laaittuna. Silloin vanha Väinämöinen vielä verkkoja lisäsi; jatkoi siuloja sivulta viiellä sylisa'alla, köyttä saalla seitsemällä. Sanan virkkoi, noin nimesi: "Viekämme syville verkot, etemmä ehättäkämme, vetäkämme vettä vielä toki toinenkin apajas!" Verkot vietihin syville, ennätettihin etemmä; ve'ettihin vettä vielä toki toinenkin apajas. Siinä vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki: "Vellamo, ve'en emäntä, ve'en eukko ruokorinta! Tules paian muuttelohon, vaattehen vajehtelohon! Sinull' on rytinen paita, merenvaahtivaippa päällä, tuulen tyttären tekemä, Aallottaren antelema: minä annan liinapaian, panen aivan aivinaisen; se on Kuuttaren kutoma, Päivättären kehreämä. "Ahto, aaltojen isäntä, satahauan hallitsija! Ota virpi viittä syltä, salko seitsentä tapoa, jolla selät seuruelet, meren pohjat meuruelet, nostat ruotaisen romuen, kaiotat kalaisen karjan tämän nuotan nostimille, satalauan laskimille, kalaisista kaartehista, lohisista loukeroista, suurilta selän navoilta, synkiltä syväntehiltä, päivän paistamattomilta, hiekan hieromattomilta!" Pikku mies merestä nousi, uros aalloista yleni; seisovi meren selällä. Siitä tuon sanoiksi virkki: "Onko tarve tarpojata, puun pitkän pitelijätä?" Vaka vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki: "Onpa tarve tarpojata, puun pitkän pitelijätä." Mies pieni, uros vähäinen, hongan rannalta hotaisi, puun pitkän petäjiköstä, paaen painoi tarpoimeksi. Kyselevi, lauselevi: "Tarvonko väen mukahan, oike'in olan takoa, vai tarvon asun mukahan?" Vanha viisas Väinämöinen sanan virkkoi, noin nimesi: "Jos tarvot asun mukahan, äijä on siinä tarpomista." Mies pieni, uros vähäinen, jo nyt tuossa tarpaisevi, tarpovi asun mukahan; kaiotti kaloja paljon tuon on nuotan nostimille, satalauan laskimille. Seppo airoilla asuvi; vaka vanha Väinämöinen itse on nuotan nostajana, lankapaulan lappajana. Sanoi vanha Väinämöinen: "Jo nyt on kalainen karja tämän nuotan nostimilla, satalauan laskimilla." Siitä nuotta nostetahan, puretahan, puistetahan venehesen Väinämöisen: saa'ahan kalainen karhi, kut' oli vasten nuotta tehty, lankapaula laaittuna. Vaka vanha Väinämöinen viiletti venehen maalle sivuhun sinisen sillan, päähän portahan punaisen. Siivosi kalaisen karhin, purki ruotaisen romuen: sai sieltä halean hauin, kut' oli viikon pyyettynä. Silloin vanha Väinämöinen itse tuossa arvelevi: "Ruohinko käsin ruveta ilman rautarukkasitta, kivisittä kintahitta, vaskisitta vanttuhitta?" Senpä kuuli Päivän poika. Sanan virkkoi, noin nimesi: "Minä hauin halkoaisin, tohtisin käsiksi käyä, kun oisi isoni puukko, veitsi valtavanhempani." Vieri veitsi taivosesta, puukko pilvistä putosi, pää kulta, terä hopea, vieri vyölle Päivän poian. Niin pätevä Päivän poika tuon veitsen käsin tavoitti; sillä hauin halkaisevi, suu levän levittelevi. Vatsassa halean hauin löytähän kulea kuuja; vatsassa kulean kuujan, siell' oli sileä siika. Halkaisi sileän siian: sai sieltä sinikeräsen siian suolen soukerosta, kolmannesta koukerosta. Kehitti sinikeräsen: sisältä sinikeräsen putosi punakeränen. Purki tuon punakeräsen: keskeltä punakeräsen tapasi tulisorosen, jok' oli tullut taivosesta, puhki pilvien pu'onnut, päältä taivosen kaheksan, ilmalta yheksänneltä. Väinämöisen arvellessa, millä tuota vietänehe tupihin tulettomihin, pime'ihin pirttilöihin, jopa tuikahti tulonen, pääsi käestä Päivän poian. Poltti parran Väinämöisen; sepolta sitäi pahemmin tuli poltti poskipäitä, käsiänsä kärventeli. Meni siinä mennessänsä aalloitse Aluen järven. Karkasi katajikolle, niin paloi katajakangas; kohautti kuusikkohon: poltti kuusikon komean. Vieri vieläkin etemmä, poltti puolen Pohjan maata, sakaran Savon rajoa, kahen puolen Karjalata. Vaka vanha Väinämöinen itse läksi astumahan, ylös korpehen kohosi tuon tuiman tulen jälille. Tapasi tulosen tuolta kahen kannon juuren alta, leppäpökkelön sisästä, lahokannon kainalosta. Siinä vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki: "Tulonen, Jumalan luoma, luoma Luojan, valkeainen! Syyttäpä menit syville, asiatta aivan kauas! Teet paremmin, kun paloat kivisehen kiukahasen, kytkeihet kypenihisi, himmennäihet hiilihisi, päivällä pi'eltäväksi kotapuissa koivuisissa, yöllä piileteltäväksi kehän kultaisen kuvussa." Tempasi tulikipunan palavoihin pakkuloihin, koivun kääpihin kovihin, vaskisehen kattilahan. Kantoi tulta kattilassa, koivun kuorella kuletti nenähän utuisen niemen, päähän saaren terhenisen: sai tuvat tulelliseksi, pirtit valkealliseksi. Itse seppo Ilmarinen syrjin syöstihe merehen, veäikse vesikivelle, rantapaaelle paneikse


The Kalevala - 110/116

Previous Page     Next Page

  1   10   20   30   40   50   60   70   80   90  100  105  106  107  108  109  110  111  112  113  114  115  116 

Schulers Books Home



    Related Links:

 Games Menu

Home
Balls
Battleship
Buzzy
Dice Poker
Memory
Mine
Peg
Poker
Tetris
Tic Tac Toe

Google
 
Web schulers.com
 

Schulers Books Online

books - games - software - wallpaper - everything