Schulers Books Online

books - games - software - wallpaper - everything

Bride.Ru

Books Menu

Home
Author Catalog
Title Catalog
Sectioned Catalog

 

- The Kalevala - 30/116 -


Viidestoista runo

Äiti lieto Lemminkäisen aina koissa arvelevi: "Minne on saanut Lemminkäinen, kunne Kaukoni kaonnut, kun ei kuulu jo tulevan matkoiltansa maailmassa?" Ei tieä emo poloinen eikä kantaja katala, missä liikkuvi lihansa, vierevi oma verensä, kävikö käpymäkeä, kanervaista kangasmaata, vai meni meren selällä, lakkipäillä lainehilla, vaiko suuressa soassa, kapinassa kauheassa, joss' on verta säärivarsi, polven korkeus punaista. Kyllikki, korea nainen, katseleikse, käänteleikse koissa lieto Lemminkäisen, Kaukomielen kartanossa. Katsoi illalla sukoa, huomenella harjoansa; niin päivänä muutamana, huomenna moniahana jo veri suasta vuoti, hurme harjasta norahti. Kyllikki, korea nainen, sanan virkkoi, noin nimesi: "Jo nyt on mennyt mies minulta, kaunis Kaukoni kaonnut matkoille majattomille, teille tietämättömille: veri jo vuotavi suasta, hurme harjasta noruvi!" Siitä äiti Lemminkäisen itse katsovi sukoa; itse itkulle apeutui: "Voi, poloisen, päiviäni, angervoisen, aikojani! Jo nyt on poikani, poloisen, jopa, laiton, lapsueni saanut päiville pahoille! Tuho on poikoa pätöistä, hukka lieto Lemminkäistä: jo suka verin valuvi, harja hurmehin noruvi!" Kourin helmansa kokosi, käsivarsin vaattehensa. Pian juoksi matkan pitkän, sekä juoksi jotta joutui: mäet mätkyi mennessänsä, norot nousi, vaarat vaipui, ylähäiset maat aleni, alahaiset maat yleni. Tuli Pohjolan tuville. Kysytteli poikoansa, kysytteli, lausutteli: "Oi sie Pohjolan emäntä! Kunne saatoit Lemminkäisen, minne poikani menetit?" Louhi, Pohjolan emäntä, tuop' on tuohon vastaeli: "Enpä tieä poikoasi, kunne kulki ja katosi. Istutin oron rekehen, korjahan kovan tulisen; oisko uhkuhun uponnut, meren jäälle jähmettynyt vai saanut sutosen suuhun, karhun kauhean kitahan?" Sanoi äiti Lemminkäisen: "Jo vainen valehtelitki! Susi ei syö minun sukua, karhu ei kaa'a Lemminkäistä: sormin sortavi sutoset, käsin karhut kaatelevi. Kunp' on et sanone tuota, kunne saatoit Lemminkäisen, rikon uksen uuen riihen, taitan sampuen sarahat." Sanoi Pohjolan emäntä: "Syötin miehen syöneheksi, juotin miehen juoneheksi, apatin alanenäksi; istutin venon perähän, laitoin kosket laskemahan. Enkä tuota tunnekana, kunne sai katala raukka, koskihinko kuohuvihin, virtoihin vipajavihin." Sanoi äiti Lemminkäisen: "Jo vainen valehtelitki! Sano tarkkoja tosia, valehia viimeisiä, kunne saatoit Lemminkäisen, kaotit kalevalaisen, taikka surmasi tulevi, kuolemasi kohtoavi!" Sanoi Pohjolan emäntä: "Jospa jo sanon toenki: panin hirvet hiihtämähän, jalopeurat jaksamahan, ruunat suuret suistamahan, varsat valjastuttamahan; laitoin joutsenen hakuhun, pyhän linnun pyyäntähän. Nyt en tuota tunnekana, mi on tullunna tuhoksi, esteheksi ennättännä, kun ei kuulu jo tulevan morsianta pyytämähän, tyttöä anelemahan." Emo etsi eksynyttä, kaonnutta kaipoavi. Juoksi suuret suot sutena, kulki korvet kontiona, ve'et saukkona samosi, maat käveli mauriaisna, neuliaisna niemen reunat, jäniksenä järven rannat. Kivet syrjähän sytäsi, kannot käänti kallellehen, risut siirti tien sivuhun, haot potki portahiksi. Viikon etsi eksynyttä, viikon etsi, eipä löyä. Kysyi puilta poikoansa, kaipasi kaonnuttansa. Puu puheli, honka huokui, tammi taiten vastaeli: "On huolta itsestäniki huolimatta poiastasi, kun olen koville luotu, pantu päiville pahoille: pinopuiksi pilkkumahan, haloiksi hakattamahan, riutumahan riihipuiksi, kaskipuiksi kaatumahan." Viikon etsi eksynyttä, viikon etsi eikä löyä. Tiehyt vastahan tulevi; niin tielle kumarteleikse: "Oi tiehyt, Jumalan luoma! Etkö nähnyt poikoani, kullaista omenatani, hope'ista sauvoani?" Tiehyt taiten vastaeli sekä lausui ja pakisi: "On huolta itsestäniki huolimatta poiastasi, kun olen koville luotu, pantu päiville pahoille: joka koiran juostavaksi, ratsahan ajeltavaksi, kovan kengän käytäväksi, kannan karskuteltavaksi." Viikon etsi eksynyttä, viikon etsi, eipä löyä. Kuuhut vastahan tulevi; niin kuulle kumarteleikse: "Kuu kulta, Jumalan luoma! Etkö nähnyt poikoani, kullaista omenatani, hope'ista sauvoani?" Tuo kuuhut, Jumalan luoma, taiten kyllä vastaeli: "On huolta itsestäniki huolimatta poiastasi, kun olen koville luotu, pantu päiville pahoille: yksin öitä kulkemahan, pakkasella paistamahan, talvet tarkoin valvomahan, kesäksi katoamahan." Viikon etsi eksynyttä, viikon etsi eikä löyä. Päivyt vastahan tulevi; päivälle kumarteleikse: "Oi päivyt, Jumalan luoma! Etkö nähnyt poikoani, kullaista omenatani, hope'ista sauvoani?" Jopa päivyt jonki tiesi, arvaeli aurinkoinen: "Jo on poikasi, poloisen, kaotettu, kuoletettu Tuonen mustahan jokehen, Manalan ikivetehen: mennyt koskia kolisten, myötävirtoja vilisten tuonne Tuonelan perille, Manalan alantehille." Siitä äiti Lemminkäisen itse itkulle hyräytyi. Meni seppojen pajahan:


The Kalevala - 30/116

Previous Page     Next Page

  1   10   20   25   26   27   28   29   30   31   32   33   34   35   40   50   60   70   80   90  100  110  116 

Schulers Books Home



    Related Links:

 Games Menu

Home
Balls
Battleship
Buzzy
Dice Poker
Memory
Mine
Peg
Poker
Tetris
Tic Tac Toe

Google
 
Web schulers.com
 

Schulers Books Online

books - games - software - wallpaper - everything