Schulers Books Online

books - games - software - wallpaper - everything

Bride.Ru

Books Menu

Home
Author Catalog
Title Catalog
Sectioned Catalog

 

- The Kalevala - 4/116 -


Näki lastun lainehilla; tuon kokosi konttihinsa, kantoi kontilla kotihin, pitkäkielellä piha'an, tehä noian nuoliansa, ampujan asehiansa. Kun oli tammi taittununna, kaatununna puu katala, pääsi päivät paistamahan, pääsi kuut kumottamahan, pilvet pitkin juoksemahan, taivon kaaret kaartamahan nenähän utuisen niemen, päähän saaren terhenisen. Siit' alkoi salot silota, metsät mielin kasvaella, lehti puuhun, ruoho maahan, linnut puuhun laulamahan, rastahat iloitsemahan, käki päällä kukkumahan. Kasvoi maahan marjanvarret, kukat kultaiset keolle; ruohot kasvoi kaikenlaiset, monenmuotoiset sikesi. Ohra on yksin nousematta, touko kallis kasvamatta. Siitä vanha Väinämöinen astuvi, ajattelevi rannalla selän sinisen, ve'en vankan vieremillä. Löyti kuusia jyviä, seitsemiä siemeniä rannalta merelliseltä, hienoiselta hietiköltä; kätki nää'än nahkasehen, koipehen kesäoravan. Läksi maata kylvämähän, siementä sirottamahan vierehen Kalevan kaivon, Osmon pellon penkerehen. Tirskuipa tiainen puusta: "Eipä nouse Osmon ohra, ei kasva Kalevan kaura ilman maan alistamatta, ilman kasken kaatamatta, tuon tulella polttamatta." Vaka vanha Väinämöinen teetti kirvehen terävän. Siitä kaatoi kasken suuren, mahottoman maan alisti. Kaikki sorti puut soreat; yhen jätti koivahaisen lintujen leposijaksi, käkösen kukuntapuuksi. Lenti kokko halki taivon, lintunen ylitse ilman. Tuli tuota katsomahan: "Miksipä on tuo jätetty koivahainen kaatamatta, puu sorea sortamatta?" Sanoi vanha Väinämöinen: "Siksipä on tuo jätetty: lintujen lepeämiksi, kokon ilman istumiksi." Sanoi kokko, ilman lintu: "Hyvinpä sinäki laait: heitit koivun kasvamahan, puun sorean seisomahan linnuille lepeämiksi, itselleni istumiksi." Tulta iski ilman lintu, valahutti valkeaista. Pohjaistuuli kasken poltti, koillinen kovin porotti: poltti kaikki puut poroksi, kypeniksi kyyetteli. Siitä vanha Väinämöinen otti kuusia jyviä, seitsemiä siemeniä yhen nää'än nahkasesta, koivesta kesäoravan, kesäkärpän kämmenestä. Läksi maata kylvämähän, siementä sirottamahan. Itse tuon sanoiksi virkki: "Minä kylvän kyyhättelen Luojan sormien lomitse, käen kautta kaikkivallan tälle maalle kasvavalle, ahollen ylenevälle. "Akka manteren-alainen, mannun eukko, maan emäntä! Pane nyt turve tunkemahan, maa väkevä vääntämähän! Eip' on maa väkeä puutu sinä ilmoisna ikänä, kun lie armo antajista, lupa luonnon tyttäristä. "Nouse, maa, makoamasta, Luojan nurmi, nukkumasta! Pane korret korttumahan sekä varret varttumahan! Tuhansin neniä nosta, saoin haaroja hajota kynnöstäni, kylvöstäni, varsin vaivani näöstä! "Oi Ukko, ylijumala tahi taatto taivahinen, vallan pilvissä pitäjä, hattarojen hallitsija! Piä pilvissä keräjät, sekehissä neuvot selvät! Iätä iästä pilvi, nosta lonka luotehesta, toiset lännestä lähetä, etelästä ennättele! Vihmo vettä taivosesta, mettä pilvistä pirota orahille nouseville, touoille tohiseville!" Tuo Ukko, ylijumala, taatto taivon valtiainen, piti pilvissä keräjät, sekehissä neuvot selvät. Iätti iästä pilven, nosti longan luotehesta, toisen lännestä lähetti, etelästä ennätteli; syrjin yhtehen sysäsi, lomituksin loukahutti. Vihmoi vettä taivosesta, mettä pilvistä pirotti orahille kasvaville, touoille tohiseville. Nousipa oras okinen, kannonkarvainen yleni maasta pellon pehmeästä, Väinämöisen raatamasta. Jopa tuosta toisna päänä, kahen, kolmen yön perästä, viikon päästä viimeistäki vaka vanha Väinämöinen kävi tuota katsomahan kyntöänsä, kylvöänsä, varsin vaivansa näköä: kasvoi ohra mieltä myöten, tähkät kuuella taholla, korret kolmisolmuisena. Siinä vanha Väinämöinen katseleikse, käänteleikse. Niin tuli kevätkäkönen, näki koivun kasvavaksi: "Miksipä on tuo jätetty koivahainen kaatamatta?" Sanoi vanha Väinämöinen: "Siksipä on tuo jätetty koivahainen kasvamahan: sinulle kukuntapuuksi. Siinä kukkuos, käkönen, helkyttele, hietarinta, hoiloa, hopearinta, tinarinta, riukuttele! Kuku illoin, kuku aamuin, kerran keskipäivälläki, ihanoiksi ilmojani, mieluisiksi metsiäni, rahaisiksi rantojani, viljaisiksi vieriäni!"

Kolmas runo

Vaka vanha Väinämöinen elelevi aikojansa noilla Väinölän ahoilla, Kalevalan kankahilla. Laulelevi virsiänsä, laulelevi, taitelevi. Lauloi päivät pääksytysten, yhytysten yöt saneli muinaisia muisteloita, noita syntyjä syviä, joit' ei laula kaikki lapset, ymmärrä yhet urohot tällä inhalla iällä, katovalla kannikalla. Kauas kuuluvi sanoma, ulos viestit vierähtävät Väinämöisen laulannasta, urohon osoannasta. Viestit vierähti suvehen, sai sanomat Pohjolahan. Olipa nuori Joukahainen, laiha poika lappalainen. Se kävi kylässä kerran; kuuli kummia sanoja, lauluja laeltavaksi, parempia pantavaksi


The Kalevala - 4/116

Previous Page     Next Page

  1    2    3    4    5    6    7    8    9   10   20   30   40   50   60   70   80   90  100  110  116 

Schulers Books Home



    Related Links:

 Games Menu

Home
Balls
Battleship
Buzzy
Dice Poker
Memory
Mine
Peg
Poker
Tetris
Tic Tac Toe

Google
 
Web schulers.com
 

Schulers Books Online

books - games - software - wallpaper - everything