Schulers Books Online

books - games - software - wallpaper - everything

Bride.Ru

Books Menu

Home
Author Catalog
Title Catalog
Sectioned Catalog

 

- The Kalevala - 5/116 -


noilla Väinölän ahoilla, Kalevalan kankahilla, kuin mitä itseki tiesi, oli oppinut isolta. Tuo tuosta kovin pahastui, kaiken aikansa kaehti Väinämöistä laulajaksi paremmaksi itseänsä. Jo tuli emonsa luoksi, luoksi valtavanhempansa. Lähteäksensä käkesi, tullaksensa toivotteli noille Väinölän tuville kera Väinön voitteloille. Iso kielti poikoansa, iso kielti, emo epäsi lähtemästä Väinölähän kera Väinön voitteloille: "Siellä silma lauletahan, lauletahan, lausitahan suin lumehen, päin vitihin, kourin ilmahan kovahan, käsin kääntymättömäksi, jaloin liikkumattomaksi." Sanoi nuori Joukahainen: "Hyväpä isoni tieto, emoni sitäi parempi, oma tietoni ylinnä. Jos tahon tasalle panna, miesten verroille vetäitä, itse laulan laulajani, sanelen sanelijani: laulan laulajan parahan pahimmaksi laulajaksi, jalkahan kiviset kengät, puksut puiset lantehille, kiviriipan rinnan päälle, kiviharkon hartioille, kivihintahat kätehen, päähän paatisen kypärän." Siitä läksi, ei totellut. Otti ruunansa omansa, jonka turpa tulta iski, säkeniä säärivarret; valjasti tulisen ruunan korjan kultaisen etehen. Itse istuvi rekehen, kohennaikse korjahansa, iski virkkua vitsalla, heitti helmiruoskasella. Läksi virkku vieremähän, hevonen helettämähän. Ajoa suhuttelevi. Ajoi päivän, ajoi toisen, ajoi kohta kolmannenki. Jo päivänä kolmantena päätyi Väinölän ahoille, Kalevalan kankahille. Vaka vanha Väinämöinen, tietäjä iän-ikuinen, oli teittensä ajaja, matkojensa mittelijä noilla Väinölän ahoilla, Kalevalan kankahilla. Tuli nuori Joukahainen, ajoi tiellä vastatusten: tarttui aisa aisan päähän, rahe rahkehen takistui, länget puuttui länkilöihin, vemmel vempelen nenähän. Siitä siinä seisotahan, seisotahan, mietitähän... vesi vuoti vempelestä, usva aisoista usisi. Kysyi vanha Väinämöinen: "Kuit' olet sinä sukua, kun tulit tuhmasti etehen, vastahan varattomasti? Säret länget länkäpuiset, vesapuiset vempelehet, korjani pilastehiksi, rämäksi re'en retukan!" Silloin nuori Joukahainen sanan virkkoi, noin nimesi: "Mie olen nuori Joukahainen. Vaan sano oma sukusi: kuit' olet sinä sukua, kuta, kurja, joukkioa?" Vaka vanha Väinämöinen jo tuossa nimittelihe. Sai siitä sanoneheksi: "Kun liet nuori Joukahainen, veäite syrjähän vähäisen! Sie olet nuorempi minua." Silloin nuori Joukahainen sanan virkkoi, noin nimesi: "Vähä on miehen nuoruuesta, nuoruuesta, vanhuuesta! Kumpi on tieolta parempi, muistannalta mahtavampi, sep' on tiellä seisokahan, toinen tieltä siirtykähän. Lienet vanha Väinämöinen, laulaja iän-ikuinen, ruvetkamme laulamahan, saakamme sanelemahan, mies on miestä oppimahan, toinen toista voittamahan!" Vaka vanha Väinämöinen sanan virkkoi, noin nimesi: "Mitäpä minusta onpi laulajaksi, taitajaksi! Ain' olen aikani elellyt näillä yksillä ahoilla, kotipellon pientarilla kuunnellut kotikäkeä. Vaan kuitenki kaikitenki sano korvin kuullakseni: mitä sie enintä tieät, yli muien ymmärtelet?" Sanoi nuori Joukahainen: "Tieänpä minä jotaki! Sen on tieän selvällehen, tajuelen tarkoillehen: reppänä on liki lakea, liki lieska kiukoata. "Hyvä on hylkehen eleä, ve'en koiran viehkuroia: luotansa lohia syöpi, sivultansa siikasia. "Siiall' on sileät pellot, lohella laki tasainen. Hauki hallalla kutevi, kuolasuu kovalla säällä. Ahven arka, kyrmyniska sykysyt syvillä uipi, kesät kuivilla kutevi, rantasilla rapsehtivi. "Kun ei tuosta kyllin liene, vielä tieän muunki tieon, arvoan yhen asian: pohjola porolla kynti, etelä emähevolla, takalappi tarvahalla. Tieän puut Pisan mäellä, hongat Hornan kalliolla: pitkät on puut Pisan mäellä, hongat Hornan kalliolla. "Kolme on koskea kovoa, kolme järveä jaloa, kolme vuorta korkeata tämän ilman kannen alla: Hämehess' on Hälläpyörä, Kaatrakoski Karjalassa; ei ole Vuoksen voittanutta, yli käynyttä Imatran." Sanoi vanha Väinämöinen: "Lapsen tieto, naisen muisti, ei ole partasuun urohon eikä miehen naisekkahan! Sano syntyjä syviä, asioita ainoisia!" Se on nuori Joukahainen sanan virkkoi, noin nimesi: "Tieän mä tiaisen synnyn, tieän linnuksi tiaisen, kyyn viherän käärmeheksi, kiiskisen ve'en kalaksi. Rauan tieän raukeaksi, mustan mullan muikeaksi, varin veen on vaikeaksi, tulen polttaman pahaksi. "Vesi on vanhin voitehista, kosken kuohu katsehista, itse Luoja loitsijoista, Jumala parantajista. "Vuoresta on vetosen synty, tulen synty taivosesta, alku rauan ruostehesta, vasken kanta kalliosta. "Mätäs on märkä maita vanhin, paju puita ensimäinen, hongan juuri huonehia, paatonen patarania." Vaka vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki: "Muistatko mitä enemmin, vain jo loppuivat lorusi?" Sanoi nuori Joukahainen: "Muistan vieläki vähäisen! Muistanpa ajan mokoman, kun olin merta kyntämässä, meren kolkot kuokkimassa, kalahauat kaivamassa, syänveet syventämässä, lampiveet on laskemassa, mäet mylleröittämässä, louhet luomassa kokohon. "Viel' olin miesnä kuuentena, seitsemäntenä urosna


The Kalevala - 5/116

Previous Page     Next Page

  1    2    3    4    5    6    7    8    9   10   20   30   40   50   60   70   80   90  100  110  116 

Schulers Books Home



    Related Links:

 Games Menu

Home
Balls
Battleship
Buzzy
Dice Poker
Memory
Mine
Peg
Poker
Tetris
Tic Tac Toe

Google
 
Web schulers.com
 

Schulers Books Online

books - games - software - wallpaper - everything